TARAKIn teinisitsit <3

huhti 15, 2014 Opiskelu

4. huhtikuuta 70 hengen teineiksi naamioitunut teekkari- ja fuksiporukka valtasivat Zipin, kun oli taas aika TARAKIn teemasitsien. Alkumalja maistui muovimukeista ja pizza ehti jäähtyä ennen syömistä lukkarien ja juhlakansan laulaessa mm. Pelimiestä, Gimmeliä ja Pikku G:tä. Seren sauva sai kyytiä, kun serenä toiminut Julia sai kurittaa juhlakansaa ja sanktioina kuultiin muutamia noloja teinimuistaja pöydistä nousseilta. Kukaan ei saanut herpestä, vaikka kisattiinkin karkkinauhan syömisestä kaverin kaulasta, mutta kaikki joukkueet eivät tosin välttyneet fritsuilta! Voittajajoukkue sai hyvän pärinän päälle, koska palkintona oli teemaa mukaillen ES-energiajuomaa. Sitseillä kuultiin kaksi toinen toistaan hienompaa puhetta. Juhlapuheen piti killan puheenjohtaja Sanni Papinkivi ja puheen alkuun hän otti trendikkään ryhmäselfien. Tekniikan ylioppilas Sakari Tohmo viihdytti juhlakansaa koskettavalla puheella teinitytölle, jonka päätteeksi teinipojat pääsivät antamaan sydämenmuotoiset muumitikkarit aveceilleen. Teinilaumaa tanssitti livebändi Duo Karvattomat ja jatkoille siirryttiin teinien kantapaikkaan, Semaforiin.

<3

Hauskaa oli! #ihQ