Kesäblogi osa 3: Markus

Kesäblogi osa 3: Markus

Työturvallisuuskulttuuri ja sen murros saa pään sekaisin. Olen kolmen vuoden sisällä ollut työmaalla niin lippalakki väärinpäin heilumassa rälläkän kanssa kuin paasaamassa itseäni 30 vuotta vanhemmille timpureille suojalasien ja kypärän päässä pitämisen absoluuttisesta pakosta.

Tapaturmataajuustilastoja tutkimalla ei käy kiistäminen, etteikö työturvallisuuden valvomisessa olisi menty pelkästään oikeaan suuntaan. Sääntöjä ja tarkkaa valvomista tarvitaan, kun muutetaan kulttuuria. Turussa, Espoossa ja nyt Tampereella työmailla työskenneltyäni on käynyt selväksi sekin, että jossain kulttuurin muutoksessa ollaan toisia edellä. Muutosvastarinta ainakin toistaiseksi on todellista, ja sen rikkominen on ulkopuolelta vaikeaa, joissain tapauksissa ehkä jopa mahdotonta. ”Turvallisuus on kiinni omasta asenteesta, ei käskemisestä”, on asiaan liittyen fiksuimpia lauseita, joita olen kuullut.

Toivon, että oikeaa suuntaa ei saada tarpeettomasti kääntymään. Viikko sitten työmaan ulkopuolinen TR-mittaaja (työmaan turvallisuustason mittaaja) saapui työmaalle. Ennen kuin ehdin toivottaa huomenet, mittaaja totesi, että mastolavan korissa keskellä päivää työskentelevältä rapparilta puuttuu huomiovihreästä paidasta heijastinnauha. Tämä oli selkeä virhe, ja se näkyi TR-mittauksen tuloksessa. Millä tavalla yritykset tulevat tulevaisuudessa edelleen parantamaan työturvallisuuttaan? Millaiset tavat tässä vaiheessa kulttuurin muutosta toimivat? Onko työturvallisuus viety jo sille tasolle, että seuraavat muutokset tulevat vasta ajan kanssa uusien sukupolvien ja asenteiden rantautuessa alalle?

Toivottavasti tulevaisuuden rakentajat oppivat enemmän asenteesta, kuin käskyistä. Työmaalla kuumassa en pystynyt ottamaan takkia pois, koska alla ei ollut heijastavaa paitaa. Jatkossakin laitan kypärän ja lasit päähän jo työmaakopista poistuessani. Kukaan ei ole käskenyt, mutta asenne on saatu rantautumaan ainakin omaan kovaan kallooni.

– Markus


Markuksen työmaamaisemat kesäkuussa 2017


Kuluvan kesän aikana julkaisemme TARAKIn nettisivuilla blogikirjoituksia, joissa raksan opiskelijat kertovat kesän kuulumisistaan eri puolelta Suomea. Joka toinen viikko on luvassa postauksia erilaisista tavoista viettää opiskelijakesää, joten pysy kuulolla! Tsekkaa myös instagramista TARAKIn kuvakisa #tarakilainentöissä.
Mikäli haluat jakaa oman kesäsi kokemuksia, ilmoita kirjoitushalukkuudestasi killan viestintävastaavalle osoitteeseen ella.lahtinen[at]student.tut.fi.