Kesäblogi osa 7: Sami

Sami, nykysi Hanski, tässä hei! Valitettavasti pääsi käymään niin, että valmistuin kesäkuussa, joten tuun kertomaan tätä kesätyöblogia vähän ehkä eri näkökulmasta. Yliopistossa ei ajallisesti viihdytty pitkään, sillä paperit rykästiin kasaan viidessä vuodessa. Kolmantena kesänä pääsin Rambollille töihin nuoremmaksi suunnittelijaksi – ihka aidoksi kesähessuksi. Kaksi viimeistä opiskeluvuotta tein töitä pari päivää viikossa ja loppuviikon kouluhommia. Nurjahduskin siinä tuli samalla perustettua loistavan porukkamme kanssa!

Alustan pikkasen tätä mun kesästooria. Tein kandini tietomallien laadunvarmistuksesta rakennesuunnittelun näkökulmasta. Samoihin aikoihin ryhdyin myös Rakenteiden mallintaminen -kurssin assistentiksi. Näistä inspiroituneena luonnollinen jatkumo diplomityön aihealueelle oli tietomallintaminen. Viidennen vuoden loppusyksynä aloitin keskustelemaan työn sisällöstä sekä Rambollin edustajien että yliopiston henkilöstön kanssa. Lopulta työn sisällöksi muodostui Algoritmiavusteisen suunnittelun hyödyntäminen betonielementtirakenteiden suunnittelussa. Lyhykäisyydessään hyödynnetään koodia ja parametreja eli riippuvuussuhteita korvaamaan tiettyjä elementtisuunnitteluprosessin osakokonaisuuksia tietomallintamisessa. Tunnen kuinka innostuneita kaikki lukijat ovat tästä diplomityöstä ja varsinkin sen aihealueesta, mutta koittakaa pysyä nahoissanne! Innokkaimmat kuulijat voivat tutustua teokseen DPubissa!

Haluaisinkin jakaa tähän diplomityöhön liittyvän pienen opetuksellisen tarinan, sillä tämä tapahtuma oli itselleni äärimmäisen opettavainen. Diplomityön aihe oli sen verta seksikäs, että kesän aluksi lähdimme isoimmalle asiakkaallemme tätä myymään. Mun tehtävänä oli valmistella esitys algoritmiavusteisesta mallintamisesta ja muutama demo aihealueesta, joilla saisin nuivakkaimmankin lama-ajan insinöörin itkemään onnen kyyneliä.

Normaalisti mitkään esiintymiset tai vastaavat eivät ole erityisemmin jännittäneet, mutta täytyy myöntää, että NYT jännitti. Viimeisenä yönä ei sen koommin nukuttu, vaikkakin olin todella hyvin etukäteen esitykseen valmistautunut. Jännitysmomenttia lisäsi todennäköisesti myös se, että tapaamiseen osallistui sekä meiltä että asiakkaaltamme ISOJA kihoja. Tapaamisessa esiintyi ainoastaan kaksi henkilöä, toinen niistä olin minä ja toinen koko organisaatiomme tietomallintamisen liiketoiminnan ja kehittämisen päällikkö. Harvoin ihminen tuntee oloaan niin pieneksi. Vaikkakin jännitys oli hirveä ennen esitystä, itse esitys meni todella hyvin. Saimme aikaiseksi hyvän vuoropuhelun erilaisista mahdollisista kehityskohteista – tai jos nyt maallikon kielellä puhutaan, niin otettiin isot pensselit pöydälle ja alettiin maalailemaan.

Tapaaminen kokemuksena oli paljon arvokkaampi mitä osasin etukäteen edes ajatella. Hienointa oli huomata, kuinka oma yksikönpäällikköni luotti minun ammattitaitoon ja päätti antaa todella ison vastuun harteilleni. Tapaamisella oli todella suuri merkitys oman ammattitaidon kehittämiselle – ja se oli todella mahtava tapa aloittaa ”aikuisten” työt, sillä valmistuin viikko tapaamisen jälkeen.

Opiskeluiden aikana muistan useammankin esiintyjän, jotka kertoivat, että parhaiten omaa ammattitaitoa ja persoonaa kehittää, kun ajaa itsensä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Hieman ihmettelin ja naureskelin tälle joka kerta, kun joku otti tämän puheeksi. Nyt en voi muuta kun nauraa nuoremmalle itselleni ja todeta näiden esiintyjien olleen täysin oikeassa! Ajakaa itseänne välillä epämukaviin tilanteisiin, niihin tilanteisiin, kun et tiedä onko susta siihen, osaatko tarpeeksi, tiedätkö tarpeeksi tai onnistutko. Sillä ei ole väliä onnistutko vai et – vaan että haastat itsesi!

Mahtavaa loppukesää kaikille!


Kuluvan kesän aikana olemme julkaisseet TARAKIn nettisivuilla blogikirjoituksia, joissa raksan opiskelijat ovat kertoneet kesän kuulumisistaan eri puolelta Suomea (ja maailmaa). Tämä oli kesäblogin toistaiseksi viimeinen osa, syksyn kuluessa julkaisemme vielä yhden blogin liittyen vähemmän tunnettuun rakennustekniikan osa-alueeseen. Tsekkaa myös instagramista kuvia tarakilaisten kesähommista hashtagilla #tarakilainentöissä, äläkä unohda juhlavuoden hashtagia #TARAKI50.