Etiketti vuosijuhlilla

TARAKin vuosijuhlat on juhlallinen tilaisuus, johon osallistuvien odotetaan noudattavan kutsussa ilmoitettua pukukoodia ja yleistä hyvää juhlaetikettiä. Tähän artikkeliin on tiivistetty tärkeimmät vuosijuhlille osallistuvan ohjeet pukeutumisesta. Lisää luettavaa vuosijuhliin osallistumisesta ja juhlaetiketistä löytyy Tampereen Teekkarien nettisivuilta.

Vuosijuhlien pukukoodi

Juhlapuku on juhlavin iltajuhlissa käytettävä asu, joka on myös tarkimmin määritelty. Tyypillisesti juhlapukua käytetään esimerkiksi Tampereen Teekkarien ja ylioppilaskuntien vuosijuhlilla, sekä järjestöjen tasavuotisilla vuosijuhlilla, joillain järjestöillä myös ei-tasavuotisilla. Tämän pukukoodin yhteydessä mainitaan usein myös akateemiset kunniamerkit.

Kiltanauhaa kannetaan vain puvussa tai juhlapuvussa. Nauha asetetaan siten, että se kulkee lenkkinä oikealta olalta vasempaan lonkkaan liivien ja takkien alla, kuitenkin niin, ettei se ylitä paljasta olkapäätä. Olkapään ollessa paljaana nauha kulkee puvun etu- ja takaosien yläreunoista oikealta vasempaan lonkkaan.

Ohjeet kiltanauhan taitteluun ruusukkeeksi löytyvät sivun lopusta.

Juhlapuku on tyypillisimmmin jompi kumpi allaolevista: 

Frakki

Frakin voi korvata mustalla puvulla, mutta ei koskaan smokilla. Kun frakki korvataan mustalla puvulla, on puvun suotavaa olla nimenomaan musta ja solmion helmenharmaa. Taskuliina on valkoinen ja sen tulee näkyä vain vähän. Jos juhlapuvun kanssa kuitenkin käytetään nauhoja tai ansiomerkkejä, ei taskuliinaa käytetä. Frakin kanssa saa käyttää taskukelloa, mutta mustan puvun kanssa kellon käyttö ei ole suotavaa. 

Juhlavasta materiaalista valmistettu pitkä mekko

Mekon pituus on ideaalisti sellainen, että seistessä vain kengänkärjet näkyvät. Myös juhlava haalari sopii. Asun värillä ei ole väliä. Kenkien tulisi olla sirot, kärjestä umpinaiset juhlakengät korolla tai ilman. Laukun tulee olla pieni, eikä siihen kuulu hihnaa. Hartioiden tulisi olla peitettynä, usein hartiahuivilla juhlien pääruokaan asti. Korujen tulisi olla hillittyjä, mieluiten hopeisia tai kultaisia. Juhlien jatkoille siirryttäessä voi halutessaan vaihtaa mekon esimerkiksi lyhyempään ja kengät mukavampiin.

Lisäksi pitkien (= olkapäähän ylettyvien) hiusten tulisi olla kiinni. Ulkotakin tulisi olla asun tasoon sopiva, riittävän juhlava takki. Frakin kanssa voidaan käyttää myös viittaa.