Kesäblogi osa 6: Jukka

Nimeni on Jukka ja olen opiskellut TTY:lla kuusi vuotta. Pääaineeni on liikenne- ja kuljetusjärjestelmät, jonka kylkeen olen lukenut kaikenlaista hyödylliseksi katsomaani, pääasiassa teollisuustaloutta ja pari arkkarikurssia. Koulu alkaa olla kohdallani ehtoopuolella, sillä diplomityön lisäksi minulla on enää kolme kurssia jäljellä.

Olin viime kesänä Liikenteen turvallisuusvirastolla (Trafilla) harjoittelijana ja hyvin menneen kesän jälkeen sovin esimieheni kanssa, että ollaan uudelleen yhteydessä, jos sopivia harjoittelu- tai diplomityöpaikkoja ilmaantuu tälle vuodelle. Nyt minulla on Trafilla puolen vuoden määräaikainen virka, jonka aikana teen diplomityönäni Suomen taksiliikenteen sidosryhmille kysely- ja haastattelututkimuksen, jossa kartoitetaan sidosryhmien ajatuksia taksiliikenteen nykytilasta ja tulevasta liikennepalvelulaista.
Aloitin työn toukokuun alussa eli puolivälissä mennään. Työn sisältö oli hyvin selkeä alusta lähtien: Trafilla oli tarve juuri tietynlaiselle tutkimukselle, sillä tuleva laki velvoittaa Trafia seuraamaan lain vaikutuksia, ja olimme keskustelleet esimieheni kanssa aiheesta pitkin kevättä. Ensimmäinen steppi oli perehtyminen lakiin ja sen tavoitteisiin. Ja sitä perehtymistä riitti, sillä kokonaisuus on monimutkainen. Sidosryhmien intressien ymmärtämiseksi ja tulevien haastattelujen pohjaksi minun tuli muodostaa mahdollisimman selkeä kuva siitä, millainen taksiliikenteen nykytila on ja millaisena tulevaisuus näyttäytyy eri näkökulmista. Aiheesta kiinnostuneet voivat aloittaa tuolta: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/LiVM_3+2017.aspx

Seuraavaksi aloin suunnitella haastattelujen sisältöä ja sopia sidosryhmien kanssa haastattelujen ajankohdasta. Haastattelujen sisällön suunnitteluun sain apua ja kommentteja kollegoiltani, mutta haastattelut olen tehnyt yksin. Aluksi jännitti ihan hirveästi. Syövätkö rautaiset asiantuntijat harmittoman pikku teekkarin elävältä? Onneksi haastateltavat ovat olleet asiallista väkeä ja muutaman haastattelun jälkeen homma on alkanut sujua. Haastattelujen ikävä puoli on litterointi – tunnin haastattelun puhtaaksikirjoittamiseen menee helposti koko päivä, minkä jälkeen ranteet ovat mutkalla. Vaan litterointikin on tehtävä joskus, ja se on mukavan mekaanista ja aivotonta työtä silloin, kun vaativampi ajatustyö ei meinaa edetä.

Haastattelujen analysoinnin aika on myöhemmin kesällä, kunhan kaikki tahot on saatu haastateltua. Tämän kuukauden olen työskennellyt lähes kokonaan etänä Tampereella. Agendana on ollut kyselytutkimusten tulosten analysointi. Ulkopuolinen yritys teki massakyselyt mm. kansalaisille ja taksiyrittäjille kesäkuussa ja minä olen nyt pyöritellyt olennaiset informaatiot ulos SPSS:n avulla. Aluksi SPSS:n kanssa meni paljon aikaa vanhan kertaamiseen (liikennepuolella on yksi kurssi, jossa ohjelmaa käytetään), aineiston käsittelyyn ja oikeiden tilastollisten testien valitsemiseen, mutta sitten kun tietää mitä tekee, homma on ez. Kovin syvällisiin mallien rakentamisiin ei ole tarvinnut ryhtyä, sillä ristiintaulukoinnit ovat riittäneet.

Heinäkuun etätöitä lukuun ottamatta olen työskennellyt Trafin päämajassa Helsingin Pasilassa. Pendelöinti Tampereelta Helsinkiin ei tullut kuuloonkaan (koetin viime kesänä, ei toiminut) ja halusin säästää asumiskustannuksissa, joten muutin sukulaisten nurkkiin Mäntsälään. Arki-illat menevät pitkälti yksin lenkkeillessä ja Netflixiä katsellessa, mutta toisaalta ”kakkoskämpästä” ei tarvitse maksaa vuokraa ollenkaan ja työmatka junalla ovelta ovelle noin tunnin. Onneksi pääsen joka viikonloppu kotikonnuille.

Jatko Trafilla on epätodennäköistä. Keskusteluja ei ole vielä käyty, mutta entry-level töitä on melko vähän, jos ollenkaan, joten en elättele liikaa toiveita. Todennäköisesti päädyn aluksi yksityiselle puolelle ja siitä sitten elämäntilanteen ja kiinnostusten mukaan eteenpäin. Toiveena olisivat monipuoliset tehtävät hyvien työkavereiden kanssa kestävän liikkumisen edistämisen, uusien ratkaisujen ja liikenneturvallisuuden parissa.


Teekkarin “työmaa” voi näyttää tältäkin.


Kuluvan kesän aikana julkaisemme TARAKIn nettisivuilla blogikirjoituksia, joissa raksan opiskelijat kertovat kesän kuulumisistaan eri puolelta Suomea. Joka toinen viikko on luvassa postauksia erilaisista tavoista viettää opiskelijakesää, joten pysy kuulolla! Tsekkaa myös instagramista TARAKIn kuvakisa #tarakilainentöissä.