PARHAAT KESÄTYÖPAIKAT TARJOLLA 25.1!

TARAKI ja rakennustekniikan laboratorio järjestävät Rakennusalan yritystapahtuman Rakennustalon tiloissa torstaina 25. tammikuuta. Tämän tehokkaampaa oman alan verkostoitumismahdollisuutta et löydä. Hio siis CV:si pilkut kohdalleen ja tule etsimään elämällesi – tai ainakin ensi kesälle – uusi suunta!

 Tutustu jo valmiiksi tapahtumassa mukana oleviin yrityksiin:

 

Bonava Suomi Oy

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Olemme syntyneet NCC:stä ja luoneet koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Nykyään Bonava toimii Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 1 600 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli noin 1,4 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

https://www.bonava.fi/tietoa-meista/ura-meilla

 

Boost Brothers

Boost Brothers on ketterä rakennusalan toimija, joka saa aikaan suuria asioita. Missiomme on viedä rakennusalan tuottavin tieto käytäntöön. Olemme toteuttaneet 400 projektia yli sadalle asiakkaalle. Tavoitteenamme on jatkuvasti kehittää kansainvälistä rakennuttamisen ja rakennusliiketoiminnan kärkiosaamista, sekä auttaa asiakkaitamme konkreettisilla tuloksilla.

Haemme huhtikuussa alkavaan Fast Track -ohjelmaamme opintojen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita. Harjoitteluohjelma kestää kolme kuukautta, missä pääset työstämään case-tehtävää oikealle yritysasiakkaalle saaden ohjausta sekä arvokasta kokemusta. Harjoittelu on osa-aikainen ja palkallinen (20 – 37,5 h/viikko). Harjoittelun ajankohta pyritään sopimaan hakijan opiskeluaikataulu huomioiden. Lähetä hakemuksesi 8.2.2018 mennessä CV:n kera rekry@boostbrothers.fi

Tutustu Fast Track -ohjelmaamme https://boostbrothers.fi/rekry/ – fasttrack

Boost Brothers Oy www.boostbrothers.fi

 

GRK 

http://www.grk.fi/ , Graniittirakennus Kallio Oy

GRK on kansainvälisesti kotimainen, toimihenkilöidensä omistama, innovatiivinen insinöörirakennusalan urakoitsijayritys. Toimimme kaikilla infra- ja insinöörirakentamisen osa-alueilla Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. GRK konserni työllistää noin 250 rakentamisen asiantuntijaa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli noin 200 milj. € ja olemme yksi kannattavimpia infra-alan urakoitsijoita Suomessa.

Graniittilaisen tunnistaa oikeasta asenteesta, yrittäjähenkisyydestä, vastuullisesta otteesta omaan työtehtävään.

Meillä sinua opettavat ja ohjaavat alansa parhaat ja kokeneet ammattilaisemme. Haasteelliset työolot- ja –tehtävät arkisen mukavuusalueen ulkopuolella ovat osa harjoittelijoidemme opinto-ohjelmaa. Käytännön ammattitaidon saat töitä tehdessä aitojen ihmisten ja rakentamisen parissa. Me pidämme sinusta huolen.

 

Rakennus-, kiinteistö- ja LVI-alan henkilöpätevyydet FISE Oy

http://www.fise.fi/, Twitter: @FiseOy

FISE Oy on rakennus- ja kiinteistöalan järjestöjen toimesta vuonna 2003 perustettu yritys, joka toteaa ja kehittää rakennus-, kiinteistö- ja LVI-alan henkilöpätevyyksiä (77 eri pätevyysnimikettä ja noin 9000 voimassaolevaa pätevyyttä) sekä ylläpitää pätevyysrekisteriä pätevöityneistä henkilöistä. Pätevyys on tärkeä osoitus omasta osaamisesta sekä sen aktiivisesta ylläpitämisestä ja kehittämisestä.

Lisäksi FISE ylläpitää rakennusvirhepankkia, jonka tavoitteena on edistää tietoutta hyvän rakennustavan mukaisista korjaustavoista sekä jakaa tietoa virheellisistä tai riskejä sisältävistä rakenneratkaisuista.

 

Fira Group Oy

https://www.fira.fi/

Kaupungit kasvavat ja elävät ihmisten mukana, asukkaiden ehdoilla. Fira on rakennusalaa uudistava kasvuyritys, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle.

Toteutamme uudis-, korjaus-, linjasaneeraus- ja asuntorakentamishankkeita. Etsimme rohkeasti uudenlaisia toimintamalleja esimerkiksi yhteisörakentamisesta ja verkostomaisista toimintatavoista.

Firalainen sananlasku sanoo ”Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä.” Kerro meille oppimisunelmasi ja suunnataan katseemme yhdessä kohti tulevaa! Hae mukaan Trainee-ohjelmaamme!

 

Skanska Oy

https://www.skanska.fi

Skanska on yksi maailman johtavista rakentamis- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimintamme kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Mielenkiintoisten hankkeiden parissa Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa työskentelee 43 000 skanskalaista.

Skanskassa olet mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa. Vahva arvopohjamme ohjaa toimintaamme ja jokapäiväistä työskentelyämme. Kannustamme ja tuemme henkilöstöämme ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan jatkuvasti.

Kehitämme ja rakennamme kestävää tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa ja olemme mukana toteuttamassa monia aikamme kiinnostavimpia projekteja. Meillä on meneillään tuhansia hankkeita ympäri maailmaa sekä erilaisia harjoittelu- ja kehitysohjelmia, joten mahdollisuuksia omalle urapolulle kansainvälisessä yrityksessä on monia. Tutustu harjoittelijoihimme ja harjoittelumahdollisuuksiin netissä: www.skanska.fi/opiskelijoille ja tule rakentamaan kanssamme parempaa yhteiskuntaa.

 

YIT

http://www.yitgroup.com/fi/

YIT:llä kehität, rakennat ja kunnossapidät eläviä kaupunkeja, yhteiskuntaa hyvillä kulkuyhteyksillä. Luomme parempaa elinympäristöä yli 5000 henkilön voimin seitsemässä maassa. Toimintamme Suomessa kattaa asumisen ja aluekehittämisen, toimitilat ja kiinteistökehityshankkeet, infrarakentamisen sekä kunnossapidon. Tampereella olemme mm. mukana rakentamassa raitiotietä ja Ranta-Tampellaa.

Kokeneiden osaajiemme rinnalle haluamme uusia tekijöitä kasvamaan ammattilaiseksi jo opintojen aikana. Tarjoamme mahdollisuuden näyttää kykysi monipuolisissa tehtävissämme osaavan porukkamme tukemana, ja työ kehittyy mukanasi taitojen karttuessa. Sekä rakennusalan opiskelijat, että ammattilaiset ovat valinneet meidät ykköstyönantajakseen Universumin tutkimuksissa jo useampana vuonna.

Tarjoamme tänäkin vuonna kesätyö- ja harjoittelupaikkoja yli 700:lle opiskelijalle. Kesäharjoittelupaikkojen lisäksi järjestämme jo seitsemättä kertaa YIT Opinnot- ohjelman, jonka kautta pääset syventämään osaamistasi laadukkaasta rakentamisesta, projektinhallinnasta ja johtamisesta kokeneiden ammattilaistemme kouluttamana.

Lue lisää kesätyö -ja harjoittelumahdollisuuksista ja hae kesätyötä 28.2. mennessä sekä YIT Opintoihin 18.2. mennessä kotisivuillamme osoitteessa www.yitgroup.com/kesatyo

Tutustu YIT:läisiin ja työmaihimme myös sosiaalisen median kanavissamme

Facebook: https://www.facebook.com/yitsuomi

Linkedin: https://www.linkedin.com/company/yit

Twitter: @YITSuomi

YouTube: YIT Corporation

Instagram: @raksaduuni

 

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

http://www.fcg.fi/fin/

FCG Finnish Consulting Group Oy tarjoaa julkisten palveluiden kehittämisen, johdon konsultoinnin, monialaisen koulutuksen, ohjelmistoliiketoiminnan ja -kehittämisen, yhdyskuntasuunnittelun, vesihuollon sekä talonrakennuksen ja korjausrakentamisen palveluita kotimaassa ja kansainvälisesti. Yhtiön asiakkaina on laajasti sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioita. FCG:n omistaa Kuntaliitto Holding Oy. Konsernin palveluksessa kotimaassa ja kansainvälisesti on noin 750 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa.

 

PROXION

Proxion on vuonna 2005 perustettu suunnittelu-, projektitoimitus-  ja ohjelmistopalveluita tuottava konserni. Ydinosaamistamme ovat vaativat julkiset ja yksityiset raideinfrastruktuurin projektit. Rakkaudesta rautateihin kehitämme alan arvostusta ja toimintaa yhteiskunnan kilpailukyvyn lisäämiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.

Timanttiseen tiimiimme kuuluu yli 60 kokenutta ja kokeilunhaluista sähkötekniikan, turvalaitetekniikan ja infra-alan huippuosaajaa. Meillä kaikilla on laaja-alaista kokemusta mittavista projekteista sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, joten meillä pääset työskentelemään alan parhaimpien asiantuntijoiden kanssa.

Me proxionilaiset olemme ylpeitä yrityksestämme: uskomme Proxionin menestyksen salaisuuden piilevän siinä, että meillä uskalletaan ajatella isosti. Tulevaisuutemme kantava voima on osaava, motivoitunut ja menestyksennälkäinen henkilöstö, joka tarttuu innokkaasti uusiin haasteisiin. Se pelaa joukkueena – aina asiakkaan hyväksi.

Pääkonttorimme on Helsingissä ja muut toimipisteemme sijaitsevat Tampereella, Kuopiossa, Pieksämäellä ja Oulussa.

Tarjoamme myös tulevana kesänä kesätyöpaikkoja kaikissa toimipisteissämme. Haemme innokkaita kesätyöntekijöitä turvalaite-, sähkö(rata)- ja infrasuunnitteluun sekä digiyksikköömme ohjelmistojen pariin. Avoimen hakemuksen cv:llä ja opintosuoritusotteella varustettuna voit toimittaa osoitteeseen proxionrekry@proxion.fi. Voit hakea myös suoraan LinkedInin kautta.

Lue lisää meistä ja toiminnastamme www.proxion.fi ja seuraa meitä somessa:

Facebook: www.facebook.com/Proxionofficial/

Instagram: www.instagram.com/proxionofficial/

LinkedIn: www.linkedin.com/company/1007501/

Twitter: https://twitter.com/ProxionOfficial

Tervetuloa osaksi Proxionin ainutlaatuista työyhteisöä! We Keep the World on Track!

 

Ramboll

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 200 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 300 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.

Kesätyöhakumme on auki helmikuun loppuun asti. Käy jättämässä hakemuksesi www.ramboll.fi/tyopaikat

Seuraa meitä myös Facebookissa www.facebook.com/rambollfinland ja LinkedInissä www.linkedin.com/company/ramboll

 

T2H Rakennus Oy

www.t2h.fi

Me T2H:ssa rakennamme ihania koteja pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Rakenteilla on tällä hetkellä yli 800 asuntoa. Olemme perustajaurakoitsija eli yhtiömme sekä hankkii tontin, että suunnittelee, rakentaa ja markkinoi rakennuskohteensa itse. T2H perustettiin Vantaalla vuonna 2010 ja sen jälkeen olemme kasvaneet huimasti. T2H:n palveluksessa on yli 80 toimihenkilöä ja hankkeissamme työskentelee alihankintayritykset mukaan lukien yhteensä noin 600 työntekijää. T2H:lla on mahdollisuus kehittyä ja erikoistua kaikessa tontin hankinnasta, rakennuttamisesta, myynnistä ja markkinoinnista, hankinnasta, laskennasta aina rakentamiseen.

 

A-Insinöörit

A-Insinöörit työskentelevät Suomen innostavimmissa ja haastavimmissa suunnittelu- ja rakennushankkeissa. Meidät tunnetaan kovasta osaamisestamme, erityisen tiiviistä ja hyvinvoivista asiakassuhteistamme sekä työstämme koko toimialan kehittämiseksi.

A-Insinööriläisillä on vapaus kasvaa ja kasvattaa osaamistaan. Kehitymme etenkin asiakastöissä, mutta kouluttautuminen on myös tärkeää. Projektiryhmät kootaan niin, että tuoreet ideat ja ajatukset sekä vankka kokemus täydentävät toisiaan.

Yhteisöllisyys ja välittäminen näkyvät omistajien, johdon ja kollegoiden järkähtämättömänä tukena. Ovet ovat aina auki keskusteluille. Vapaamuotoisemmin kohtaamme joka ikinen aamupäivä toimistojen kahvitiloissa yhteisen, A-Insinöörien tarjoaman aamiaisen merkeissä.

Vahvuuteemme kuuluu tällä hetkellä yli 600 rakennuttamisen, rakenne- ja infrasuunnittelun sekä kallio- ja ympäristösuunnittelun asiantuntijaa.

Tahdomme panostaa uusiin kykyihin ja palkkaamme harjoittelijoiksi opinnoissaan vähintään 3. vuosikurssille ehtineitä tai vastaavat tekniset valmiudet omaavia opiskelijoita. Voit hakea meille myös kandi- tai lopputyöntekijäksi. A-luokan kesätyöpaikkoja on tarjolla kaikilla paikkakunnillamme. Tsekkaa uudistuneet nettisivumme https://www.ains.fi/ sekä https://www.ains.fi/rekrytointi/opiskelijoille/ ja hae mukaan yhdessä rakennettuun menestykseen!

 

Parma Oy – Rohkeutta & konkretiaa

http://www.parma.fi/

Parma on betonirakentamisen asiantuntija. Osaavien ammattilaistemme yhteistyö toimii saumattomasti suunnittelupöydältä tehtaalle, työmaalle ja onnistuneeseen lopputulokseen. Alan johtavana betonisten valmisosien tuottajana resurssimme takaavat tuotteille korkean laadun, nopean ja varman toimituksen sekä välillemme mutkattoman kumppanuuden.

 

WSP Finland Oy

WSP on eri osaamisaloja ennakkoluulottomasti yhdistelevä suunnitteluyritys. Autamme asiakkaitamme luomaan uutta ja korjaamaan vanhaa. Tutkimme, konsultoimme ja muotoilemme rakennettua ympäristöä viihtyisäksi niin, että se kestää ja luo kilpailukykyä.

Ydinosaamisalueitamme ovat rakennesuunnittelu, korjausrakentaminen ja yhdyskuntasuunnittelu.

Meillä työskentelee yli 475 asiantuntijaa eri puolella Suomea. Suomen WSP on osa globaalia WSP:tä, jossa työskentelee noin 42 000 asiantuntijaa 500 toimistossa ympäri maailmaa.

WSP:ssä työskentelevillä asiantuntijoilla on monenlaisia opiskelutaustoja. Eniten meillä on AMK- ja diplomi-insinöörejä. Pääasia on, että tähtäät kovan luokan tekijäksi jollain WSP:n tarjoamalla palvelualueella. Pidämme hyvää koulutusta tärkeänä, mutta työn tohinassa hankitaan kuitenkin se ammattitaito, jolla projektejamme toteutetaan. Opiskele siis monipuolisesti ja ole aina valmis oppimaan lisää – niin mekin olemme!

Kesätyöhakumme on auki. Käy jättämässä hakemuksesi www.wspgroup.fi/tyopaikat

Seuraa meitä Facebookissa: www.facebook.com/wspfinland
Seuraa meitä LinkedInissa: https://www.linkedin.com/company/wsp-finland-ltd/

 

Civilpoint – Ohjelmistoja, joilla rakennetaan tulevaisuutta

Civilpoint Oy on infra-alan asiantunteva ohjelmistotoimittaja, joka tuottaa alan parhaat ratkaisut, ohjelmistot ja niihin liittyvät palvelut. Asiantunteva henkilöstömme auttaa ohjelmiston valinnassa, käyttöönotossa ja koulutuksessa sekä tarjoaa henkilökohtaista tukea ohjelmistojen käyttäjille. Toimimme aktiivisesti lähellä asiakkaitamme Suomessa ja Baltiassa.

Päätuotteemme ovat suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon kehitetyt Trimblen ohjelmistot. Olemme myös Autodeskin sertifioima jälleenmyyjä, kehittäjä ja kouluttaja. Asiakaskuntamme koostuu alan konsulteista, julkisesta sektorista sekä oppilaitoksista. Civilpoint on pääosin työntekijöidensä omistama ja työllistää 25 ammattilaista.

Seuraa meitä somessa!

Facebook www.facebook.com/CivilpointOy/

LinkedIn www.linkedin.com/company/civilpoint-oy/

Twitter @Civilpoint

Instagram @Civilpoint

 

ISS

Vuoden 2018 alusta ISS Proko Oy on ollut osa WSP Finland Oy:tä.

ISS Proko Oy on monialainen konsulttiyritys, joka tarjoaa arkkitehti- ja rakennussuunnittelun, rakennuttamisen, kiinteistöjohtamisen ja käytönohjauksen palveluja. Yrityksemme asiantuntevat tiimit koostuvat projektinjohtajista, projekti-insinööreistä, talotekniikka-asiantuntijoista, rakennusvalvojista, arkkitehdeistä sekä muista rakennuttamisen asiantuntijoista. Tarjoamme palveluita kiinteistöjen koko elinkaaren ajalle, tarvekartoituksesta aina käyttövalmiisiin toimiviin ja laadukkaisiin tilaratkaisuihin saakka.  ISS Proko Oy on osa ISS Palveluita. Haemme tälläkin hetkellä uusia tulevaisuuden osaajia joukkoomme! Kysy lisää!

https://www.fi.issworld.com/

https://www.linkedin.com/company/iss-proko-oy

 

Lemminkäinen

http://www.lemminkainen.fi/

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja 4 700 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 1,7 miljardia euroa.

Lemminkäinen ja YIT suunnittelevat yhdistymistä. Yhdistyminen on strategisesti tärkeä askel molemmille yhtiöille, sillä luodaan edellytykset kasvaa yhdeksi johtavista kaupunkikehittäjistä Pohjois-Euroopan rakentamisen markkinoilla. Yhdistyminen luo työntekijöille paremmat uramahdollisuudet suuremmassa yhtiössä ja entistä mielenkiintoisempia projekteja ja yhdistynyt yhtiö tarvitsee ammattilaisia kasvun tekijöiksi.

 

Peab Oy

https://peab.fi/

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, asunnot ja toimitilat, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5,1 miljardia euroa. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkilöä, joista Suomessa n. 750. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Peab yhtenä suurimmista rakennuskonserneista tarjoaa jatkuvasti mielenkiintoisia työpaikkoja. Meille on tärkeää toimia lähellä asiakkaitamme paikallisesti kaikissa Pohjoismaissa. Asunto- ja toimitilarakentamisen sekä korjausrakentamisen lisäksi Peab-konsernissa on työpaikkoja myös infrarakentamisen ja teollisuuden tehtävissä.

Peabin yhtenä strategisena päätavoitteena on olla toimialansa paras työpaikka ja haluamme, että henkilöstömme mielestä on mukava tulla töihin. Peab on nykyaikainen ja eteenpäin katsova yritys, jossa panostetaan erityisesti työntekijöiden hyvinvointiin ja kehittymiseen. Rakennamme Peabissa tulevaisuuden kestävää yhteiskuntaa, ja siksi haluamme auttaa nuoria alalla eteenpäin tarjoamalla kesätyö- ja harjoittelupaikkoja sekä opinnäyte- ja projektityöaiheita. Peab valittiinkin parhaaksi kesätyöpaikaksi vuonna 2016.

Peab solmi neljä vuotta sitten TTY:n kanssa yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa haluamme auttaa nuoria alalla eteenpäin tarjoamalla kesätyö- ja harjoittelupaikkoja sekä opinnäytetyöaiheita. Teetämme vuosittain 4-5 diplomityötä ja kaikkiaan niitä on teetetty noin 30. Tekijöistä reilusti yli puolet on edelleen Peabin palveluksessa.

 

Barona Rakennus

https://www.barona.fi/toimiala/rakennus/

Barona Rakennus on rakennusalan valtakunnallisesti suurin henkilöstöpalvelualan yritys. Toimimme vastuullisesti ja isona yrityksenä olemme luotettava työnantaja. Noudatamme rakennusalan töissä rakennusalan työehtosopimusta sekä työntekijämme saavat meiltä käyttöönsä asiaankuuluvat työvaatteet ja käsityökalut. Maksamme palkat ajallaan ja huolehdimme työterveydestäsi. Hyvät työntekijämme ovat toimintamme perusta ja kivijalka; Meille on tärkeää pitää heistä hyvää huolta. Työllistämme tälläkin hetkellä noin 800 rakennusalan työntekijää, joista suuri osa on työskennellyt meillä säännöllisesti yli viiden vuoden ajan. Tarjoamme jatkuvasti uusia työmahdollisuuksia niin nuorille reippaille apumiehille kuin kokeneemmillekin ammattilaisille. Tule meille töihin!

 

Vahanen-Yhtiöt

Olemme kiinteistö- ja rakennusalan suomalainen konsulttikumppani, joka ottaa vastuun onnistumisesta. Johdamme hankkeen yhdessä laadukkaasti maaliin. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla lähes 400 asiantuntijan voimin.

Tarjoamme työpaikkoja sekä opinnäyte- ja kesätyöpaikkoja arkkitehtuurin, talotekniikan, taloyhtiöpalveluiden, rakennesuunnittelun, rakennusfysiikan, rakennuttamisen ja valvonnan sekä ympäristöpalveluiden parissa monella paikkakunnalla, muun muassa Tampereella.

Meillä rakennetaan onnistujia. Tule kasvamaan, oppimaan ja onnistumaan kanssamme!

Palkittu työnantaja

  • Suomen paras kesätyönantaja 2016 (Akava)
  • Vastuullisin kesäduuni 2017 -kilpailussa #1 oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden toteutumisessa sekä yleisessä tyytyväisyydessä suurten yritysten sarjassa. Koko kilpailussa sijoituimme viidenneksi suurten yritysten sarjassa.
  • Kotimaisessa omistuksessa olevien suunnittelu- ja konsulttitoimistojen #1 ihannetyönantaja (Suomen Ammattilaiset-tutkimus, Universum 2017)

Osallistumme Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan ja noudatamme sen periaatteita. Kesätyöpaikkamme ja lisää tietoa Vahasesta työnantajana löydät osoitteesta www.vahanen.com/kesatyo

Tule moikkaamaan meitä tapahtumassa, kerromme mielellämme lisää työmahdollisuuksista Vahasella!

#Yhdessätekeminen #Reilumeininki #Välittäminen #RakennetaanOnnistumisia

 

Talokeskus Yhtiöt Oy

www.talokeskus.fi

Talokeskus Yhtiöt on kiinteistötoimialan asiantuntija- ja tiedonhallintaratkaisuja tuottava konserni. Talokeskus-konsernin palvelutarjooma kattaa kaikki kiinteistön elinkaaren aikaiset palvelut, tuotteet sekä ohjelmistot. Tarjoamme uudis- ja korjausrakentamisen suunnittelu-, rakennuttamispalvelut sekä laajat käytön, ylläpidon ja energiahallinnan palvelut. Kaiken tekemisen perustana ja Talokeskuksen tuotteiden sekä palveluiden alustana toimii Tampuuri-kiinteistötietojärjestelmä. Henkilöstöä Talokeskuksessa on 270, kahdeksalla eri paikkakunnalla Suomessa – Helsingissä, Lahdessa, Salossa, Turussa, Raumalla, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Liikevaihtomme viime vuonna oli yli 26 M€.

Rekrytoimme jatkuvasti rakennusalan ja ohjelmistoalan osaajia. Palkkaamme vuosittain opiskelijoita harjoitteluun, kesätöihin ja lopputyöntekijöiksi. Tutustu meihin ja jätä hakemuksesi: www.talokeskus.fi/rekrytointi

 

Insinööritoimisto LaRa Oy

www.laraoy.com

Ins.tsto LaRa Oy on talonrakennusalalla lähes 30 vuotta toiminut yritys. Tarjoamme rakennuttamispalveluita sekä uudisrakennuskohteisiin että peruskorjauksiin. Laskentaosastollamme tehdään kustannusarvioita ja määrälaskelmia valtaosaan alueen rakennushankkeista. Rakennuttamisosasto hoitaa asiakkaan rakennusprojektin hankesuunnitteluvaiheesta takuutarkastuksiin asti. Painopiste on korjausrakentamisessa. Pitkä kokemus asuinkerrostalojen peruskorjauksista ja taloyhtiöiden taloteknisistä peruskorjauksista (putkistosaneerauksista) sekä täydennysrakentamisesta.

 

NCC

https://www.ncc.fi/

Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Vuonna 2015 yrityksen liikevaihto oli 5,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 000, joista Suomessa palveluksessamme oli noin 2200 henkilöä. Harjoitteluohjelmamme kautta tarjoamme harjoittelupaikkoja rakennusalan ammattikorkea- ja korkeakouluopiskelijoille niin haalari- kuin työnjohtopuolella sekä lopputyöpaikkoja. Kattava perehdytys, valmentava esimiestyö ja kunnollinen ohjaus toimivat harjoitteluohjelmamme kulmakivinä. Harjoitteluohjelma onkin meidän tärkein rekrytointikanavamme.

 

Optiplan Oy

www.optiplan.fi

 

Academic Work

Academic Work haluaa olla ykkösvalintasi, kun etsit oman alasi töitä! Olemme erikoistuneet välittämään tieto- ja asiantuntijatyötehtäviä korkeakoulussa opiskeleville, vastavalmistuneille ja uransa alkuvaiheessa oleville Lue ura- ja CV-vinkkimme osoitteessa www.academicwork.fi/ura-akatemia sekä tilaa Duunivahti sähköpostiisi. Academic Work on Pohjoismaiden johtava, auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. Vuonna 2016 kauttamme duunin löysi Suomessa 1500 osaajaa ja kansainvälisesti yli 30 000. Ruoholahden konttorillamme toimii jo yli 100 henkilöstöalan ammattilaista ja sisäisiä hakuja on jatkuvasti auki. Lue lisää työstä Academic Workillä: https://www.academicwork.fi/ura-meilla

 

RIL ry

https://www.ril.fi/

RIL on valtakunnallinen asiantuntijaorganisaatio, jonka tarkoituksena on edistää hyvää suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitokulttuuria sekä rakennusalan ammattitaidon kehittymistä Suomessa.

Vuonna 1934 perustetun järjestön jäsenistö koostuu yli 6 000:sta rakennus-, yhdyskunta-, ympäristö- ja kiinteistöalan diplomi-insinööristä, tekniikan lisensiaatista ja tohtorista sekä teekkarista.

 

Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy

http://www.laurimehto.fi/

Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy on vuonna 1956 perustettu rakenne- ja arkkitehtisuunnitteluun, korjausrakentamiseen ja betonirakenteiden kuntotutkimukseen erikoistunut yritys, jonka liikevaihto on 3,1 Me. Tällä hetkellä toimistossamme työskentelee vakituisesti 30 henkeä. Yrityksen omistaa toimiva johto ja luottokuokitus on ollut jo yli 10 vuotta paras mahdollinen AAA.

 

Lehto Group Oyj

https://lehto.fi/

Lehto Group on voimakkaasti kasvava kotimaisen rakennusalan haastaja ja rohkea edelläkävijä. Listauduimme keväällä 2016 pörssiin ja toimimme neljällä palvelualueella: asunnot, toimitilat, hyvinvointitilat ja korjausrakentaminen. Menestyksemme salaisuus on talousohjattu rakentaminen, jonka ytimessä on kustannustehokkaan suunnittelun ja toteutuksen yhdistäminen. Rakentamistapaamme tehostavat esivalmistaminen sekä vakioidut ratkaisut. Hyödynnämme esimerkiksi innovatiivisia moduuleja sekä elementtejä, jotka valmistetaan Lehdon omilla tehtailla. Päätoimipaikkamme sijaitsee Kempeleessä, jonka lisäksi meillä on aluetoimistoja Vantaalla, Kuopiossa, Tampereella, Helsingissä, Kajaanissa ja Jyväskylässä. Työmaita meillä on ympäri Suomen. Meillä arki ratkaisee: tarjoamme mutkattoman ilmapiirin ja rentoa tekemisen meininkiä ilman byrokratiaa. Tervetuloa mukaan rakennusalan revoluutioon!

 

SRV

www.srv.fi

SRV luo parhaat puitteet ihmisille elää ja yrityksille toimia. Rakennushankkeiden kokonaistoteuttajana kehitämme, kaupallistamme ja rakennamme rohkeasti uutta kasvukeskuksiin ympäri Suomea. Tarjoamme asiakkaidemme tarpeisiin testatut konseptit sekä oivaltavat uudet ratkaisut. Toimintamallimme perustuu innovatiiviseen hankekehitykseen ja tehokkaaseen projektinjohtototeutukseen. SRV Malli takaa avoimen yhteistyön eri osapuolten kanssa sekä laadukkaan ja kustannustehokkaan lopputuloksen. Työnantajana pyrimme siihen, että jokainen 1000 työntekijästämme kokee rakentavansa sekä merkittäviä ja edistyksellisiä kohteita että omaa uraansa.

 

Pöyry

http://www.poyry.fi/

Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Palvelemme asiakkaitamme energian, teollisuuden ja infran hankkeissa. Osaamisemme ulottuu strategisesta liikkeenjohdon konsultoinnista tekniseen suunnitteluun ja projektipalveluihin.

Maailma muuttuu. Siksi me Pöyryllä kehitämme ratkaisuja esimerkiksi puhtaamman energian tuotantoon, parempiin liikenneyhteyksiin ja biotalouteen. Tiimimme auttavat asiakkaitamme monentyyppisissä haasteissa.

Pöyryläisiä yhdistää yrittäjähenkinen asenne ja ratkaisukeskeinen toimintatapa. Pöyryläiset ovat tiimipelaajia, jotka tuottavat päivittäin lisäarvoa asiakkaille yhdistämällä vankan toimialaosaamisen kattavaan paikallistuntemukseen.

Pöyryllä työskentelee 6000 asiantuntijaa eri puolilla maailmaa. Suomessa on 1600 pöyryläistä lähes 20 eri paikkakunnalla.

Osaamisemme tunnistavat myös tekniikan ammattilaiset, jotka ovat jo vuosia valinneet Pöyryn yhdeksi halutuimmaksi työnantajaksi (Universum).

Tampereen seudulla työskentelemme erityisesti teollisuuden, vesihuollon, infran ja kunnallistekniikan hankkeiden suunnittelun parissa.

 

Destia Oy

https://www.destia.fi/

Rakennamme toimivampaa maailmaa pala palalta ja luomme edellytykset turvalliselle ja sujuvalle liikkumiselle. Rakennamme teitä, rautateitä, siltoja, liikenneympäristöjä, asuinalueiden infra- ja viheralueita sekä teollisuus- ja energiainfraa. Lisäksi palveluihimme kuuluvat kallio- ja kaivosrakentaminen. Rakentamisen lisäksi kunnossa- ja ylläpidämme infrarakenteita tie-, katu- ja rataverkolla. Destian suunnitteluyksikkö kattaa tie-, katu-, rata-, geo-, silta-, liikenne- ja ympäristösuunnittelun.

Toimimme lähellä asiakasta alueellisten rakentamisen tulosyksiköiden kautta ja suunnittelutoimistot sijaitsevat ympäri Suomen. Destialaisilla on osaamista ja kokemusta suurista ja vaativista hankkeista, jotka sisältävät rakentamisen lisäksi myös suunnittelua. Toimintamme perustuu tehokkaaseen projektilähtöiseen toimintatapaan.

Rakentamisen asiakkaitamme ovat Liikennevirasto ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset), kaupungit ja kunnat sekä teollisuus- ja liikeyritykset.

 

VR Track Oy

VR Track on Suomen suurin radanrakentaja ja yksi suurimmista infra-alan rakennusliikkeistä ja suunnittelutoimistoista. Palvelumme kattavat koko ratainfran elinkaaren suunnittelusta kunnossapitoon mukaan lukien kalustopalvelut ja ratamateriaalien toimitukset. Yli 150 vuoden kokemuksemme rautatiejärjestelmistä luo vahvan perustan infran kokonaisosaamiseemme ja suurten urakoiden projektinhallintaan. Olemme myös vahvasti mukana kehittämässä tietomallinnusta ja alan teknologiaa. VR Track on osa VR-konsernia.

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/vr-track-oy

Twitter: @VRtrack

Instagram: @vrtrack

YouTube: VR Track Channel

 

Pohjola Rakennus Oy Häme

https://www.pohjolarakennus.fi/

Pohjola Rakennus on projektinjohtomallilla toimiva rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani, joka toimii Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Hämeessä sekä Keski-, Itä- ja Länsi-Suomessa. Pohjola on rakentanut yli 10 000 kotia, ja olemme suurimpia asuntorakentajia Tampereen, Turun ja Jyväskylän alueella. Lisäksi toteutamme liike-, tuotanto- ja toimitiloja, infrakohteita sekä Eloisa-konseptimme mukaisia senioritaloja. Konserni työllistää yhteensä lähes 2 000 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on yli 150. Kasvatimme vuonna 2015 liikevaihtoa 48 %. Vuonna 2016 jatkoimme voimakasta kasvua ja liikevaihtomme tulee olemaan noin 180 miljoonaa euroa. Konsernin tavoitteena on olla johtava asuntorakentaja toiminta-alueillaan.

 

Sweco

Kansainväliseen Sweco-konserniin kuuluva Sweco Finland on rakennetun ympäristön ja teollisuuden innovatiivinen ja arvostettu asiantuntija Suomessa ja maailmalla. Palvelemme asiakkaitamme rakennetekniikan, talotekniikan, teollisuuden sekä ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan aloilla ja tarjoamme myös projektinjohto- ja rakennuttamispalveluita, arkkitehtisuunnittelua sekä asiantuntijapalveluita. Kaikkiaan 14 500 swecolaisesta lähes 2 000 työskentelee Suomessa.

Tutustu meihin myös Facebookissa ja LinkedInissä!

www.facebook.com/swecofinland

www.linkedin.com/company/sweco/

 

Congrid Oy

http://www.congrid.fi/

Congrid Oy on voimakkaasti kasvava rakennustyömaan laadunvarmistukseen ja turvallisuuteen liittyviä tiedonhallinnan palveluja tarjoava yritys. Yritys on perustettu vuonna 2013 ratkaisemaan rakennusalan tuotannon haasteita sekä tehostamaan työmaatoimintojen dokumentointia ja valvontaa. Kasvun ja kansainvälistymisen tueksi tarvitsemme jatkuvasti osaavia rakennusalaa tuntevia tekijöitä. Me voimme tarjota näköalapaikan rakentamisen digitalisaatioon laadunhallinnan ja turvallisuuden näkökulmasta sekä mahdollisuuden osallistua kasvuyrityksen kansainvälistymiseen.

Haemme opintojen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita harjoitteluun tai diplomityön tekoon. Harjoittelujakson tai diplomityön ajankohta voidaan sopia joustavasti keväälle/kesälle, mutta se on mahdollista aloittaa myös heti. Pienenä ja ketteränä yrityksenä liikkeemme ovat nopeita. Diplomityön aihe muodostuu työn tekijän kiinnostuksen mukaan rakennustyömaan laadunvarmistuksen, rakennustyömaan turvallisuuden ja tiedonhallinnan kotimaisiin ja kansainvälisiin käytäntöihin. Diplomityö toteutetaan stipendirahoituksella. Harjoittelu on osa-aikainen ja palkallinen (10 – 37,5 h/viikko). Lähetä hakemuksesi 9.2.2018 mennessä CV:n kera jobs@congrid.fi tai tule juttelemaan ständillemme!

 

Sitowise

https://www.sitowise.com/fi

Sitowise on 1200 hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki rakennetun ympäristön suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaaliset palvelut saman katon alta. Olemme suurin suomalaisomisteinen rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto, kaupunkiseutujen monialahankkeiden johtava osaaja sekä tiedolla johtamisen ja tietomallintamisen edelläkävijä.

Tekemisemme perustuu syvälliseen ymmärrykseen asiakkaidemme tarpeista, toiveista ja odotuksista. Tarjoamme kokonaisvaltaiset palvelut yhdestä osoitteesta koko rakentamisen elinkaarelle:

  • suunnittelu- ja konsultointipalvelut infrastruktuuria ja elinympäristöä kehittäville toimijoille
  • kattavat talonrakennusalan asiantuntijapalvelut uudis- ja korjauskohteisiin
  • kokonaisvaltaiset hankejohtamisen palvelut rakennushankkeiden suunnitteluun, käynnistämiseen, toteutukseen ja kunnossapitoon
  • sekä kustannustehokkuutta infraomaisuuden hallinnan ja liikkumisen prosesseihin digitaalisilla palveluilla.

Olemme lähellä asiakkaitamme 18 paikkakunnalla Suomessa. Alan parhaalla projektiosaamisella sekä laajalla ja laadukkaalla palvelutarjonnallamme luomme ratkaisuja, joilla rakennetaan kestävää tulevaisuutta.

 

Kreate Oy

http://www.kreate.fi/

 

Frontago Oy

http://www.frontago.fi/

 

Lujatalo Oy

http://www.lujatalo.fi/

 

Geopalvelu Oy

http://www.geopalvelu.fi/

 

IdeaStructura Oy

https://www.ideastructura.com/

 

Hartela Länsi-Suomi Oy

http://www.hartela.fi/

 

Dimen Oy

http://dimen.fi/

 

Ruukki Construction Oy

https://www.ruukki.com/fin/b2b/aloitussivu

 

WorkPower Oy

https://www.workpower.fi/